perjantai, 20. elokuu 2010

jees

tää mun elämä on niin syvältä. koko ajan tuntuu, et mulle ei tapahdu yhtään mitään koskaan ja et kierrän jotain kehää ympäri, ja silti koko ajan tapahtuu kaikkea. oikeestaan kaikkee yleisesti ottaen huonoa tapahtuu paljon, mut mä en koe niitä asioita huonoina. mul ei oo enää mitään omatuntoa, ei jälkeekään mistään sellasesta. en edes tiedä, mistä se johtuu. oon tunnoton paska tiettyjen asioiden suhteen, mut en mä maindaa sitä mitenkää. tosi omituista, mut tämmönen mä kai sit oon.

eilen oli pitkästä aikaa tosi kiva päivä. siihenkin kivaan liittyy tiettyjä kyseenalaisia juttuja mut must eilisessä pääasia oli se, et oli oikeesti aidosti kivaa. join taas, tietty, eikä se oo hyvä asia, mut näin emmii ja sen poikaystävänkin ekaa kertaa. se oli tosi lyhyt! mut sulonen. ne sopii yhteen. :) faija auko taas tapansa mukaan päätään mut en mä jaksa välittää siitä, se vaan on niin elämäänsä kyllästyny lusmu, ja sit se haukkuu kaikkia muita saamattomiks. samapa tuo.

oon saanu jopa uuden ystävän, sitäkin näin eilen. ja kävin ostaa vähän vaatteitakin. elämä on nyt melko rauhallista ja kohta on synttäritkin.  eiköhän tää tässä mee omalla painollaan. :)

sunnuntai, 13. kesäkuu 2010

"kysyt mitä kuuluu, on ollu vitun raskasta"

kiva toi mun poikaystävä - jos se nyt enää edes on sitä. vetää perseet, haukkuu mut pystyyn, ja sit ku sanon sille et rakastan sitä, ni se totee vitun vihasena "AIJAA, oliks tää nyt sit täs hä?!?"

mä en saatana jaksa ihan oikeesti enää ees yrittää. miks mika tekee mulle tällee? mä kuitenki rakastan sitä, tapahtu mitä tahansa. mä en halua, mä en jaksa enää tätä satuttamista. mua sattuu ihan vitusti liikaa. en perkele enää kestä.

mika soitti mulle päivällä, ja puhelun sisältö oli lähinnä että "saat unohtaa sen interrailin. itse asias saat unohtaa kaiken muunki. me ei seurustella enää ainakaan hetkeen."

varmaan sata tuntia jouduin inttää et mitäs helvettiä oon nyt tehny, ja loppupeleissä se kertoi mulle, että oon pettäny sitä ja blaa blaa. soiteltiin puol päivää ja se vaan haukku mut ihan huoraks ja muutenki ihan pystyyn. mä en vittu jaksa tätä.

nyt ollaan saatu asiat jotenki sovittuu, et kai me taas seurustellaan, mut johan se mut kerran jätti. äsken kun puhuin sen kanssa, se oli ihan naamat enkä oikeestaan tajunnu mitään mitä se selitti. kovasti se itki ja sano että rakastaa, sano että "lupaa mulle et oot vaan mun tyttö" varmaan sata kertaa ja siltikään se ei uskonu. mitä mä saatana teen? tää tilanne on ihan kamala. mä rakastan, rakastan oikeesti sitä miestä yli kaiken, mut se ei selkeesti välitä musta kun se käyttäytyy noin. jos mä vaan voisin saada ihan normaalin parisuhteen, mä olisin helvetin onnellinen ihminen. nyt mä joudun kestää tällasta paskaa, kuuntelee syyttelyy.

nytkin ku sanoin mikalle, et mun tekis mieli vaan kuolla kun oon mokaillu niin paljon, ni se vaan sivutti mun kommentin ja totes et "niin munki" - eihän sillä oo ees siihen mitään syytä, kaikki vikahan on mussa! ei jumalauta. jos mika jättää mut, mä en takaa et mitään hyvää tapahtuu sen jälkeen.

ja just tuli taas sellanen puhelu. voi vittu tota känni-idioottia. silti mä rakastan sitä.

mika älä mene pois. tässä teksti : http://tunteiden.vuodatus.net/blog/2535931/olen/#commentform

sunnuntai, 23. toukokuu 2010

...

"avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa
niin täydellistä, että pelottaa
pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
mitä sitten teen
mitä sitten teen?"


oltiin viikonloppu hämeenlinnassa. se paikka jotenki rauhottaa sielun ja mielen kummasti, ei oo mitään hätää. nyt oon taas täällä paskassa enkä tiedä, mitä tekisin. mika lähti takas hämeeseen ja mä oon täysin yksin. mä en ymmärrä sitä, miten ihmiset vaan hylkää ja unohtaa mut täysin... se, että lopetin huumeiden jokapäiväisen käytön sai asiat muuttumaan, mut nekin vähät kaverit ja tutut jotka jäi, on nyt unohtanu, hylänny tai muuten vaan jättäny mut. kaikki haukkuu mua ihan vitun koko ajan ilman syytä ja oon vaan ihan vitun... luopio? aika saatanan säälittävää. ennen mulla oli kalenteri täynnä joka päivä enkä ehtiny minnekään ja nyt mulla on... kaks kunnollista kaveria, joita voin sanoa oikeesti kavereiks. ystäviä vaan ei oo yhtään.

toivottavasti se heinäkuun kämppäjuttu natsaa. en kyl sit aio kertoo kun noille kahelle et missä asun. en todellakaan haluu et jotku vitun jutat ja rikut tietää, missä asun. ei niiden tarviikaa tietää, ei kuulu niille. sit voin blokkaa koko vuosaaren pois mun elämästä, jättää koko paskan taakse ja sit on kaikki edes vähän paremmin. ja kun koulu loppuu, lähen hämeeseen ja toivon etten koskaan palaa tänne. toivottavasti en tapa itteeni ennen sitä tai joudu johonki laitokseen.

oon miettiny tosi paljon, et hakeutuisin johonkin hoitoon, mielisairaalaan edes hetkeks. teen sen kyl vasta sit kun oon täysikänen, en haluu mihinkää teinien "mul on mukamas pääs vikaa tai väitän niin ku muillaki mukamas on" -laitokseen. haluun ihan oikeeta yksilöllistä apuu enkä mitään vitun teinien leikkilaitoksia. mulla on ollu jo niin pitkään niin vitun paha olla etten varmaan kestä kohta enää. mut muutama kuukaus ja sit. toivottavasti asiat järjestyis ennen sitä mut en jotenki usko. mul on ihan tarpeeks vaikeeta jo pelkästään itteni kaa.

välil tuntuu, ettei mika edes haluu ymmärtää mua. välillä kun mun on todella paha olla, se vaan ruoskii mua kahta kauheemmin ja saa mut vaan itkemään. sit se vaan totee et oon liian herkkä ja pyytää myöhemmin anteeks. kai se ei vaan osaa käsitellä mun pahaa oloo kun se on ite päässy tosta vasta yli. toivon silti, et se edes vähän pystyis näkee, mitä mä koen ja tunnen ja yrittäis edes auttaa.

toivottavasti maailmas on toivoo viel.

tiistai, 4. toukokuu 2010

Ei otsikkoa

miks ihmiset ei arvosta mua vittuakaan? mä oon auttanu, mä oon auttanu AIVAN VITUSTI ihmisiä, ja silti kukaan ei arvosta mua.

miks mä oon niin vitun loiseläin? miks kukaan ei kunnioita, arvosta, välitä?

perjantai, 16. huhtikuu 2010

nälkä

koko maailmassa ehkä inhottavinta on, että ei saa ruokaa. miten ihminen voi elää, ilman minkäänlaista ravintoa? ei mitenkään, niimpä. nykyään tilanne on se, et mika ei osta ruokaa juuri ollenkaan ja jos ostaa, se ostaa mahdollisimman halpaa tottakai. se ostaa silloin kun on pakko, mut nyt ei ole loppukuulle läheskään edes sataa euroa, joten eihän me voida ostaa juuri mitään syötävää. rahat menee laskuihin.

faija ei suostu enää kustantamaan mun ruokailua. se toteaa "kaksi maksajaa, kolme syöjää" joten ei edes kiinnosta syödä täällä yhtään vitun mitään. tottakai mä voisin mennä kotiin syömään, mut en mä syö siellä. mulla on ihan pätevä syy siihenkin: mä haluan säästää mutsin rahoja. se antaa mulle melko paljon rahaa kuussa kaikkeen tarpeelliseen, maksaa siis puhelinlaskut, dösätsetin, matkat hämeenlinnaan, kuukausrahan 50€ ja joka aamu se antaa mulle suunnilleen kaks euroa kouluun et saan kahvia, välillä jopa enemmän. mutsin rahatilanne on tosi perseestä, välillä se itkee sitä, ettei pysty ostamaan meille vaatteita kun rahat riittää laskuihin ja ruokaan ainoastaan.

en mä vaatteita tarvitse, mutsi tietää sen. mut mä en ole koskaan kotona muuta kun nukkumassa, joten miks mä söisin siellä? mä voin säästää sen rahoja sillä, että se tietää, etten mä syö kotona. nykyään se tajuaa etten syö siellä, joten se ei edes tee mulle ruokaa, ja musta se on tosi hyvä juttu. onneks se on tajunnut sen. silti mua vituttaa suunnattomasti se, ettei sen rahat riitä. joten, järkevin ratkaisu on jättää ruokailu väliin siellä, syön jossain muualla.

nyt tilanne vaan on se, etten voi syödä missään. mietin koko ajan, mistä saan ruokaa vai oonko sit syömättä... mitä teen, kun on vitunmoinen nälkä eikä ruokaa ole? oon ollu niin vitun kipeä viimeaikoina, etten oo päässy edes kouluun. koulussa sentään saa ilmaisen ruuan, ja siks mä käyn siellä mahdollisimman paljon, haluan edes yhden ruuan päivässä. kyl mä tiedän, et aamupala on tärkeä, mut mä korvaan sen juomalla kupin kahvia, ettei mutsin tarvii ostaa leipää niin paljon. tilanne on vittumainen, mut ehkä näinkin niukalla ruokavaliolla pärjää.

no mut mites sit viikonloput? oon perjantaista sunnuntaihin faijalla, joten nykyään istun vaan täällä - niinkun kaikki päivätkin - , saan yöpaikan, mut en ruokaa. en mä syö täällä, kun siitä on niin hirveä haloo sit jos jotain syön. joten parhaimmillani saan koulussa perjantaina puol yheltätoista ruokaa, ja seuraavan kerran syön maanantaina. huolestuttavaa.

aina oon halunnu laihtua, mut en tällä tavalla. en enää. mielummin syön, jos en syö niin sattuu. voi kun mä saisin edes opintotukea, voisin sillä sitten syödä nälkäni pois.