Meri oli niin kaunis sinä ilta kun
mä tajusin hän ei oo enää ikinä mun.

Mä ajattelin taas Koota. Itkin aivoni pihalle ja sydämeni kans, kun Riika ja Jomppu makas parvekkeella. Muhun sattuu ihan liikaa, mä en vaan käsitä. Mua vaivaa jokin. Mä en voi saada sitä enää ikinä, mä oon tehnyt niin monta virhettä. Mun olis pitänyt valita aivan toisin silloin, kuin se kertoi mulle, että rakastaa mua, ja ettei samalla lailla kuin silloin käy enää toiste. Mut mä en uskonut, mä en uskaltanut uskoa. Mä olin vitun heikko. Mä en halunnut nähdä omaa napaa pidemmälle.

Silloin mun olis pitänyt.

I think I die if I fool in love with him. Mut mun ei olis pitänyt ajatella niin. Olin ihan saatanan typerä, kusipää huora ajattelematon paskiainen. Mä en unohda ikinä sitä aamua, kun kello oli puol seittemän ja me oltiin just herätty Sonjalta yhtäaikaa. Muistan aina, miten me huoputtiin alakertaan ja jäätiin makaamaan sohvasängylle vierekkäin. Miten Koo kosketti hellästi mun kylkiluita ja niskaa, miten se leikki mun hiuksilla, miten se kuiski mun korvaan kauniita sanoja... Mä en tahdo ikinä unohtaa. Ja silti mä tiedän, että joskus mun pitää.

Miten mä vieläkin juoksen sen perässä? En sentään lähettele enää kännitekstareita tai soittele kännipuheluita - onneks - mut oon silti aivan törkeen säälittävä. Miten mä jaksan/kehtaan vuodattaa tällästä paskaa tänne vieläkin? Oon säälittävä pikkuhutsu. Inhoon itteeni. Mut mä vaan yritän unohtaa. Ja oikein kovasti yritänkin. Mut mä en oo ikinä rakastanu. Tai niin mä ainakin toivon, en tiiä. Oon täysin sekaisin. Ehkä se vaan tykkää sekottaa mun päätä.

Jos mä kertoisin sille mun tunteista, se vastais samalla lailla kuin viimeks, sori mä pidän yhestä toisesta. Ja mä vaan niin tiedän, kuka se toinen on, koska mun rakas isosiskoni kertoi sen mulle. Voisin kirjoittaa sille viestin, jos mä uskaltaisin. Se kuuluis näin:

Moi Koo,
sä luultavasti tiedät mun tunteista sua kohtaan, joten mun ei uudelleen tarvitse kertoa niitä. I'm Jack's broken heart. Silti mä haluan kertoa sulle tän; mä antaisin sulle mun sydämen, jos sä ottaisit sen. Sitä ei moni sais. Se on sellanen lahja, josta ei helpolla kieltäydytä. Joten, suoria sanoja vasten kasvoja, kiitos. Mut sä et silti osais tehdä niin ilman, että mä autan sua. Mä voin unohtaa itseni täysin, tehdä kaiken sun puolesta, kuolla sun puolesta, jos sä vaan tahdot. Mut jos mä kuolen sun puolesta, mä haluan tuntea sun rakkautes voiman. Säälittävää, tiedän, mut muuten mä en pysty, muuten mä ehkä kadun sitä koko loppuelämäni. Ehkä.

Noin mä kirjoittaisin. Kuuntelen Kaija Koota. Sopii ton Koon kanssa aika saakelin hienosti. Mulla on niin kamalan kylmä ilman sua, aika totta, sanoisinkos. Miks mun pitää olla tunteit? Varsinkin tällaisia. Mua inhottaa olla minä, ihan tosi. Just siks, etten mä saa sua enää ikinä.