Ihan hirveetä.Olin eilen niin juovuksissa, että kaaduin faijan rappusissa kun juoksin Elan perässä. Mitri katto rappusten yläpäästä tosi kummallisesti ja kysy, onks kaikki ihan jees... Nousin siit vitun nolostuneena ja jatkoin juoksemista.

Ela veti mua kyynärpäällä takaraivoon mäkkäillä ja mun polviin koskee sen takia että kaaduin. Aamulla kun heräsin, oli ihan vitun paha olo, mut mun oikee kyynärpää on ollu siitä asti niin saatanan kipee ettei mitään rajaa. Eikä mul oo hajuakaan mitä mä oon sille tehny. No, tossa se chillaa, mut on ihan musta. Ja takaraivo on niin kipee etten pysty pitää päätä tyynyllä niin, että se kohta on kosketuksessa edes tyynyyn. Päätelkää miten paljon sattuu.

Ja just se kipu auttaa. Se saa mut olemaan ajattelematta tätä paskaa edes hetkittäin.

Koko päivä on menny vitun hitaasti. Heräsin puol kaheksan, join kannullisen vettä (Elal on sellanen känniääliö -vesikannu, tosi iso), nukuin melkeen yhteentoista katkonaisesti ja nousin ylös. Oltiin menty nukkuu taas jossain kolmelta. Sit himaan, töihin, himaan, ulos... ja nyt mä oon täs. Töis mä sain tosi vähän aikaan, nukuin vaa koko ajan ja kakarat katto ihan et mitä vittua. Huusin niille ihan saatanasti ja ne vaa oli koko ajan silleen et "mikä sul on ku oot noin pahalla päällä, mitä on käyny?" Sanoin nille kolme ja neljä vuotiaille, et mua painaa asiat joista ne ei tiedä vielä mitään mutta jotka ennemmin tai myöhemmin tulee  niidenkin eteen.

Tekstattiin Millan kanssa. Se kertoi mulle asian, jota en olis koskaan halunnu kuulla sen suusta. Ihan kamalaa. Mut onneks se kerto silti. Tää kasvattaa taas vähän lisää. Vähän niin kuin riideltiin mut sit taas ei. Tää on niin sekavaa, ja kaikki on taas mun syytä. Onneks pääsen sen viereen nukkumaan huomenna.

Just kun sanoin Millalle hyvät yöt yms. Emmalta tuli viesti.

Minkä vitun takia? Mun tekis niin paljon mieli vastata, mut mähän en tee niin. Mä lupasin sille, et jätän sen koko mun loppu elämäks rauhaan. Se pyys unohtamaan, kun tekstattiin yks ilta, mut mä sanoin sille, etten mä tule koskaan unohtamaan niin kuin se aivan loistavasti tietääkin. Mut kerrankin mä aion hillitä itseni, mä en varmasti vastaa. Vaikka muhun sattuu olla vastaamatta.

Mut mä lupasin.

"...Mä en vielä silloin tajunnu et sä oot elämääkin suloisempi. Sä oot vielä pieni tyttö, vaikka iältäsi jo nainen. En tiedä pitäiskö mun olla sulle nainen vai mies? Pitäiskö pahoitella?" <-- Pitäis, ja niin oon tehnytkin, mutten tarpeeks paljon vaikka kuitenkin vitusti liikaa.

"...Mä en halaa sua niin kuin noita toisia. Niitä mä tervehdin, sust mä haluun pitää kii."

"...Me annetaan toisillemme lahjoja ja tullaan ilosiksi. Suhteen päätyttyä eniten murhetta tuottaa ne samat lahjat. Käyt läpi kaikki leikkikentän laitteet. Puhallat suuria saippuakuplia. Minä rakastan sinua."  (Mä aion oikeesti käydä vielä läpi ne leikkikentän laitteet.)

-Maj Karma - Minä rakastan sinua

Haluun vaan Millan syliin piiloon ja turvaan tältä kaikelta. Haluun jäädä sinne ikuisuudeks. Onneks se tuli siltä leiriltä tänään. Mut mä olen hajalla.

En osaa selittää tätä koko paskaa. Okei, mä yritän vaikka lähes vannon ettei kukaan tajua tästä nyt mitään. Pääpointti on se, että mun mielestä aito rakkaus ei kuole koskaan. Mä rakastan Emmaa, voi miten suuria sanoja, mä tiedän. Tuntuu kauheen teennäiseltä sanoa noin, mut niin se on. Ja sit mä tykkään Millasta niin kovaa ettei mitään rajaa. Se on mulle niin helvetin tärkeä, mä en osais tällä hetkellä olla ilman sitä. Se rakkaus toista kohtaan on sellasta erilaista. Ei enää niin intensiivistä mut sit kuitenkin. Millan ja mun suhde on niin upee ja ihana ja kaikkee, vaikka vitun angstisia ollaankin, mut ainakin mä voin sanoa sille kaiken, minkä halua (trust no one). Tai näin mä oon nyt ainakin menetellyt. Mut koko tän suhteen pilaan taas minä; Emmaan liittyen. Paskinta tässä on se, että Emma ei liity kuvioon mitenkään. Se vihaa mua, mä rakastan sitä, mä pidän Millasta vitusti, me ei olla Emman kanssa pahemmin väleissä, Milla ja Emma ei tunne - mut tietää - toisistaan... Niin saatananmoinen sotku. Ja kaikki mun takia. Yks totaalinen nolla on saanu tällasta aikaan. Mä vittu en jaksa enää tätä paskaa.

Milla tajuaa kai mua edes ihan vähän, se tietää koko tän mun tunnesotkun vaikkei tykkääkään siitä ollenkaan, mut en mä voi olla kertomatta. Mä en jaksa valehdella ja pakoilla koko ajan. Sentään se ei oo viel jättäny mua, se on suuri helpotus. En mä jaksais itteni kanssa, oon niin saatanan paska jätkä. Tykkään Millasta ihan kauheesti.

Miks mä hajotan aina kaiken mihin kosken?