Haluan juoda miehen pöydän alle,

väsyttää loput puheillani,

lähteä kun pitäisi jäädä,

jäädä kun pitäisi lähteä.

Kävin koulua. Oli historian koe. Se meni penkin alle, voihan ahteri. Todella rasittava päivä. Ja se ruotsin kaksoistunti huligaaniluokan kanssa oli jotain ihan kamalan järkyttävää. Halusin vain äkkiä sieltä pois.

Koulun jälkeen menin kotiin makaamaan olohuoneen sohvalle ja laitoin Kissojen valtakunta -elokuvan pyörimään. Se oli ihan hyvä. Juoni oli ehkä liian yksinkertainen, eikä niin hyvä kuin olisin odottanut, mutta ihan kiva silti. Äiti osti mulle kaupasta Dumleja. Ne maistuivat ei-niin-hyvältä tänään. Kalamaa. Eikun siis kamalaa. On taas tänään tällainen en-varmasti-käytä-pitkiä-sanoja-kirjoittaessani päivä. Ihan syvältä.

Eilen illalla kirjoitin sen uuden Lyrics Wheel IV ficcini valmiiksi ja laitoin finiin. Siitä tuli yllättävän hyvä. Jopa Saara kehui sitä, ja vaikka juoni ei ollut mistään kotoisin, se oli Saaran mielestä paras pitkään aikaan. Se on omituista se. Olin yllättynyt, huojentunut ja ilossani. Muut eivät sitten kamalasti olleet sitä lukeneet, mutta ei se mitään. Kyllä mä kestän.

Kuuntelen Placebon Protect me from what I want kappaletta. Aivan ihanat sanat. Tekisi mieli lainata äidiltä huulipunaa ja kirjoittaa koko kappale seinään sillä. Se jos mikä olisi vapauttavaa.

Illalla olin poikien kanssa ostarilla. Yllätysyllätys, olen siellä niiden kanssa aina. Heitettiin pervoa läppää ja säädettiin ihan kunnolla.

Villekin oli siellä, pitkästä aikaa. Suututtaa kun se seurustelee Sarkun kanssa. Sarkku on niin ulkopuolinen. Sarkku on niin pihalla niistä asioista. Ei se kuulu sinne, ne pojat kuuluu mulle. Mulla on tosi omistava olo niiden suhteen. Ja mä olen mustasukkainen. Mä olen niin mustasukkainen aina, kun näen ne yhdessä. Tai kun näen ne suutelemassa. Ne huulet on mun, vaikkei Ville osaakaan suudella. Jälleen mä kuvittelen omistavani. Miksi mun pitää aina hommailla Villen kanssa juovuksissa ja sitten vielä olla mustasukkainen pari kuukautta tapahtuman jälkeen? No, onneksi mä osaan esittää hyvin välinpitämätöntä. Onneksi. Mä olen siinä niin hyvä. 

Vihaan Villen nenää, mutta se 185cm pitkä olento vetää mua puoleensa. Pitkä ja erittäin laiha, ehkä vähän liian laihakin. Ne törröttävät luut ja se ihanin vartalo ikinä. Eieiei, en halua kuvitellakaan sitä, alkaa heti veri kierätämään nopeammin. Mutta kun se vartalo...

Pidin puolet illasta Andersin peuraloista kiinni. Se esitti, että pani mua, mutta eihän se sitä tehnyt. Ei tietenkään, varsinkaan ostarilla. Se oli sellaista pervoa perushäröilyä. Eetu sanoi meitä koko ajan "söpöksi pikku pariksi." Mulla oli kaikesta huolimatta tosi kiva ilta poikien kanssa. Tuntui kuin mulla olisi yhtäkkiä ollutkin mijoona isoveljeä ja mies. Ja vaikka pojat väänsivätkin jokaikisen sanomani sanan pervoksi ja vaikka pojat lääppivätkin mua kaikista mahdollisista paikoista, mulla oli todella kivaa. Nauroin paljon. Olin keskipisteenä. Tuli kerrankin sellainen olo, että kaikki rakastaa mua. Hei, ne oikeesti rakastaa mua. Se oli ihanaa.

Haluan rakastaa kerran tyttöä,

herätä oudosta osoitteesta,

valehdella nimeni ja ammattini,

pestä numeron kämmenselästä.

Tosi yksinäinen olo, koska olen yksin kotona. Haluan Andersin tulevan mun luokseni, rutistavan mua pitkään ja sanovan mulle, etten mä ole yksin tässä maailmassa, ettei mulla ole mitään hätää ja että se tykkää musta niin paljon ettei siinä ole mitään järkeä. Ja siinä mä haluan vaan olla.

Mulla on kaksi tositosi isoa ongelmaa; en voi saada Villeä, mutten haluakaan. Haluan Villen vain, koska en voi saada sitä, tajuatteko? Haluan Andersin mutten halua kuitenkaan. Johtuen siitä kesästä. Olen tosi ristiriitainen akka. Voi kun voisi rakastua. Anders olisi niin hyvä, muttakun ei. Neiti Nirso nyrpistää taas nenäänsä. Ei niin ei. 

Miksei elokuvarakkautta voi olla oikeasti olemassa?