Huoh, kotona. Olisin voinut olla siellä vielä pari päivää, mut on kotonakin kiva olla taas.

Maanantai oli aika hauska, ei mitenkään erikoinen. Tiistaina vedin överiguosit ja jos miettii, miten paljon oon tän pienen elämän aikana juonut alkoholia, niin oon aika taitava kun en oo tiistaita ennen oksentanut kännissä kuin kaks kertaa. Silloinkin olin 11-vuotias.

Ja meijän ois pitäny pysähtyy.

Keskiviikkona olo oli aivan kamalan hirveä, Élalla oli kivaa miesten kanssa ja ne oli meille tosi ihania, tykkään! Se paikka on ihan huippu. Ja "ai tääl näkee naisiiki" kruunas kellon rinkutukset.

"Minä kampa" hajotutti niin kuin "äiti, Mirka heitti mua maiharilla" -kin. Paska läppä kukoisti taas vaihteeksi ja mä sain maanis-depressiivisiä kohtauksia päivästä riippuen. Ihme riehumista. Onneks Jusu ei vastannu puhelimeen, olisin kuollu.

 Oli loistavaa olla Élan kanssa kahdestaan siel, kyl se tietää. <3

Torstai oli aika koomakooma ja humalainen, niin kuin kaikkea muutakin. Yhtäkkiä kaikki meni molempien osalta ihan itkuksi, vaikkakin mulla vasta kun Éla pääsi nukkumaan. Halusin vaan juosta rantakallioille, huutaa niin lujaa kuin pystyn ja hypätä. Mut ei.

Mä en vaan pääse siitä eroon. Ja nyt tää taas vaikuttaa siltä että:
"Aina kun Mirkalla ei ole ketään, aina kun se on sinkku, se päättää ryhtyä haikailemaan Emman perään." Ja kukaan ei usko, ettei se mene niin. Miten mä voin seurustellessani kailottaa erään ihmisen sanoin "koko maailmalle" ikävöiväni entistäni?

Mä olen aivan vitun ristiriitainen ihminen, ja aivan vitun pohjalla. Ei kestä ei ei ei ei.

Mä en oikeasti vittu saatana riitä.

I love you much
It's not enough.

Nähtävästi sullekaan ei riitä mikään.