"There's a club if you'd like to go you
Could meet somebody who really loves you
So you go, and you stand on your own and
You leave on your own and you go home,
And you cry and you want to die."

Yritin äsken tehdä sitä kyselyhommaa, jonka Emmi oli liveensä postannut, mutten keksinyt yhtään positiivista asiaa. En tänään.

Tajusin sen taas, ja jos se taas alkaa, mä syön pääni. Nyt mä en oikeasti tahdo epäonnistua. Mä en ymmärrä, miten mä osaan. Mulla on niin järkyttävä ikävä, että ihan sattuu (nyt ei ole kyse naisista). Miksi mä tein niin, silloin joskus?

Éla sanoo aina, että mä murehdin liikaa, niin kuin sanoi tänäänkin. Jotenkin ihan vitusta. Mä tiedän että se menee niin, mutta silti. Niin ja Riika lotkautti mulle eilen lauseen, jota en olisi halunnut kuulla mutta joka silti sai mun mielen paremmaksi. Koko eilinen meni ihan pinna kireellä, mut Riika lievitti tuskaa. Nyt se tietysti koveni just Riikan kommentin takia. Huoh.

Mun nälkä on kadonnut. Mä en tiedä mikä siinä on, mut enää ei ole nälkä, vaikken söis koko päivänä mitään. Se on ihan sairasta.

Mä olen ihastunut. Sekin on ihan sairasta ja pelottavaa ja ää. Inhottaa.

Mikään ei toimi tällä viikolla. Haluun dokata itteni sairaalakuntoon ja herätä aamulla vielä huonommissa merkeissä. Tää ei vaan toimi näin. En saa mitään aikaan, huomenna on kemian koe enkä osaa mitään ja töissä on ihan paskaa. Oon ihan kusessa, taas.

Huoooh. Vois soitella Nadjalle täs joku päivä... Olis ihan hauskaa nähdä. Nyt kyllä vaan on päälimmäisenä ihan toinen ihminen mielessä mutta äääh. Kaikki on niin sekavaa.

Inhottaa, kun oon tottunut aina sanomaan ihmisille, jos oon kiinnostunut niistä, mut nyt oon ihan hukassa. Mä en uskalla tehä sitä mokaa enää, et meen avaamaan ison turpani ja sit on taas menoa. Enkä mä tahdo enkä osaa seurustella, niin se vaan menee. Mokaan aina, kun seurustelen. Ja seurustelu muutenkin ahdistaa mua ihan mielettömästi.

En mä tiedä mitä teen. Jos mä haluaisin seurustella, en ottais ketään muuta kun sen, vaikka tuskin se antaa mulle enää toista mahdollisuutta. Mut toisaalta, oltiin sillon ihan pieniä, siitä on kolme vuotta. Sillon muhun sattu ihan törkeesti. Ja ollaanhan me vieläkin pieniä, mutmut... Emmä tiedä.

Onpas sekava entry.

"Piedrajoen rannalla istuin ja itkin. Tarina kertoo, että kaikki mikä tipahtaa tämän joen veteen - lehdet, hyönteiset, lintujen sulat - muuttuu kiveksi sen pohjalle. Kunpa voisin repiä sydämeni rinnastani ja heittää sen virtaan, niin ettei enää olisi tuskaa, ei ikävää eikä muistoja."

-Paulo Coelho
Piedrajoen rannalla istuin ja itkin