Suhteellisen laimee päivä. Yhteiskuntaopin tunnilla meni lujaa:
Mirka: "Emme myy virheellisiä huumeita, joten asiakkaat ovat usein tyytyväisiä."
Ela: "Toimimme koko Suomessa mutta myös muissa Euroopan maissa, joten tuottoa on paljon."
Näin
Millaa vaan nopeesti tänään. Se raahaili mua ympäri alusvaateosastoja,
ja meinas oikeesti mennä hermot. Huoh, naiset. Kun Milla lähti, sain
katottua sille lahjan, kih. ^^" Se on tosi hieno, mut vaan aika pirun
kallis. No ää, kyl kullalle ain välil voi ostaa kalliitakin juttuja,
oikeesti. Se on sen ansainnu. <3
Muutin myös Juhaa tänää.
Siel oli joku tosi härö Sanna, joka mulkoili mua ja Juhaa tosi paljon.
Must tuntuu et sil oli jotain silmäongelmia, ei se Juhaa olis muutossa
auttamassa jos sen pitäis mulkoilla Juhaa silleen. Se oli muutenki tosi
tyly tyyppi.
Mut näin taas pitkästä aikaa Miskan, ja joka kerta
mä vaan ihailen sitä enemmän ja enemmän. Se oli jo poistattamassa
rinnat, muttei kai sittenkään hanki kyrpää, kun siitä tulee niin paljon
kaikkia haittavaikutuksia terveydelle ja muutenki. Mä en vaan tajua,
miten se jaksaa silti olla niin upee tyyppi. Se on niin ihanan vahva
luonteeltaan, jakso tota kaikkee. Se on ihan oikeesti joku mun esikuva.
Menin
Juhalta suoraa Saaralle. Outikin oli siel. Mua jotenkin raivostuttaa
Saara vieläkin ihan vitusti. Valittaa kaikesta, aargh. Nojoo.
Mutsi
kertoi kesken koulupäivän, että faija on nyt siellä sisällä vähän
pidempään. Kaikki yrittää selittää, et laitoshoito tekee sille hyvää
mut paskan vitut. Mä en jaksa mitään laitoshoitoja, oon saanu noista
mielisairaaloista ihan tarpeeks. Mut en mä sille mitään voi, et se on
ollu kakskyt vuotta juoppo, et sen naisystävä hukutti ittensä kesän
lopulla, et sil on kaikki sydän -ja verisuonitaudit ja sydäntauti ja
vaikka mitä ton dokaamisen takii, ja et sil on mielenterveysongelmia.
Noi kaikki sillä tuli vasta sen jälkeen, kun se alko dokaamaan. Jos
ihmiset näkis sen - ne mun kavereista jotka ei oo nähny sitä - ne kyl
tajuais. Se on niin järkyttävässä kunnossa. Mut ihan oma vika. Välillä
mä mietin, miks mä juon kun tiedän ehkä paremmin kuin moni muu, mitä se
saa aikaan.
Yritän jotenkin hukuttaa kaiken elollisen
dokaamiseen et unohtaisin. Tosiasia vaan on se, et kohta mä oon täysin
samanlainen kun se, ja sitä mä en todellakaan halua. Haluisin vaan, ettei siihen satu enää. Onks se liikaa pyydetty?
Nyt
mun pitää mennä juttelee niiden kallonkutistaja imureiden kanssa faijan
ongelmista, meinaan kuka uskois vanhaa juoppoo. ja aivan varmasti sanon
kaiken, puhun täysin totta, en kaunistele asiaa ollenkaan. Tulee ihan
sikafiilis. Ja mulla on jotenkin sellanen olo, että ne laittaa mutkin
jonnekin, tai sit ne laittaa mut jonkun psykopaatin puheille. Mua ei
vittuakaan kiinnosta puhua ihmisille, jotka luulee tietävänsä miltä
musta tuntuu vaikkei ne oo kokenu samaa. Mielummin puhun Sonjalle,
Millalle, Emmille tai jollekin, jolla on ollu edes vähän samanlaista
kun mulla. Tiedän, että "puhuminen on hyvä juttu, ne haluu auttaa sua
Mirkakulta, kyllä se auttaa jos puhut niille", mut mä en jumalauta
halua puhua niille.
Haluun vaan pois täältä.
"Tämä maa ei ole minua varten
tämä maa ei luottamustani saa
voimat vie ei luovuta satoaan
ei ole minua varten tämä maa."
maanantai, 26. marraskuu 2007
Kommentit