Suhteellisen laimee päivä. Yhteiskuntaopin tunnilla meni lujaa:

Mirka: "Emme myy virheellisiä huumeita, joten asiakkaat ovat usein tyytyväisiä."
Ela: "Toimimme koko Suomessa mutta myös muissa Euroopan maissa, joten tuottoa on paljon."

Näin Millaa vaan nopeesti tänään. Se raahaili mua ympäri alusvaateosastoja, ja meinas oikeesti mennä hermot. Huoh, naiset. Kun Milla lähti, sain katottua sille lahjan, kih. ^^" Se on tosi hieno, mut vaan aika pirun kallis. No ää, kyl kullalle ain välil voi ostaa kalliitakin juttuja, oikeesti. Se on sen ansainnu. <3

Muutin myös Juhaa tänää. Siel oli joku tosi härö Sanna, joka mulkoili mua ja Juhaa tosi paljon. Must tuntuu et sil oli jotain silmäongelmia, ei se Juhaa olis muutossa auttamassa jos sen pitäis mulkoilla Juhaa silleen. Se oli muutenki tosi tyly tyyppi.

Mut näin taas pitkästä aikaa Miskan, ja joka kerta mä vaan ihailen sitä enemmän ja enemmän. Se oli jo poistattamassa rinnat, muttei kai sittenkään hanki kyrpää, kun siitä tulee niin paljon kaikkia haittavaikutuksia terveydelle ja muutenki. Mä en vaan tajua, miten se jaksaa silti olla niin upee tyyppi. Se on niin ihanan vahva luonteeltaan, jakso tota kaikkee. Se on ihan oikeesti joku mun esikuva.

Menin Juhalta suoraa Saaralle. Outikin oli siel. Mua jotenkin raivostuttaa Saara vieläkin ihan vitusti. Valittaa kaikesta, aargh. Nojoo.

Mutsi kertoi kesken koulupäivän, että faija on nyt siellä sisällä vähän pidempään. Kaikki yrittää selittää, et laitoshoito tekee sille hyvää mut paskan vitut. Mä en jaksa mitään laitoshoitoja, oon saanu noista mielisairaaloista ihan tarpeeks. Mut en mä sille mitään voi, et se on ollu kakskyt vuotta juoppo, et sen naisystävä hukutti ittensä kesän lopulla, et sil on kaikki sydän -ja verisuonitaudit ja sydäntauti ja vaikka mitä ton dokaamisen takii, ja et sil on mielenterveysongelmia. Noi kaikki sillä tuli vasta sen jälkeen, kun se alko dokaamaan. Jos ihmiset näkis sen - ne mun kavereista jotka ei oo nähny sitä - ne kyl tajuais. Se on niin järkyttävässä kunnossa. Mut ihan oma vika. Välillä mä mietin, miks mä juon kun tiedän ehkä paremmin kuin moni muu, mitä se saa aikaan.

Yritän jotenkin hukuttaa kaiken elollisen dokaamiseen et unohtaisin. Tosiasia vaan on se, et kohta mä oon täysin samanlainen kun se, ja sitä mä en todellakaan halua. Haluisin vaan, ettei siihen satu enää. Onks se liikaa pyydetty?

Nyt mun pitää mennä juttelee niiden kallonkutistaja imureiden kanssa faijan ongelmista, meinaan kuka uskois vanhaa juoppoo. ja aivan varmasti sanon kaiken, puhun täysin totta, en kaunistele asiaa ollenkaan. Tulee ihan sikafiilis. Ja mulla on jotenkin sellanen olo, että ne laittaa mutkin jonnekin, tai sit ne laittaa mut jonkun psykopaatin puheille. Mua ei vittuakaan kiinnosta puhua ihmisille, jotka luulee tietävänsä miltä musta tuntuu vaikkei ne oo kokenu samaa. Mielummin puhun Sonjalle, Millalle, Emmille tai jollekin, jolla on ollu edes vähän samanlaista kun mulla. Tiedän, että "puhuminen on hyvä juttu, ne haluu auttaa sua Mirkakulta, kyllä se auttaa jos puhut niille", mut mä en jumalauta halua puhua niille.

Haluun vaan pois täältä.


"Tämä maa ei ole minua varten
tämä maa ei luottamustani saa
voimat vie ei luovuta satoaan
ei ole minua varten tämä maa."