Julia oli meillä tänään. Katottiin kaks leffaa. Huono kasvatus ja yksi mun lemppareista, Sweet November. Nyt mulla on heti tosi haikea olo, sen Sweet November -leffan katsomisen jälkeen. Mä vaan tahon rakastua.

Julia kyllä lähti just, mut ää. Mul on tosi vaikea ja haikea olo. Tuntuu, että kaikilla on joku. Kaikki  mun ympärillä vaan pariutuu. Kukaan ei tykkää musta. Tai ehkä tykkää, muttei sil oikeella tavalla. Kuuntelen Tehosekoittimen Hetken tie on kevyt -biisiä, ja tää on ihan mahtava. Oon tykänny tästä siitä asti, kun kuulin ekan kerran. Niin haikee ja tosi ihana, jotenkin.

Mä päätin keksiä itselleni mielikuvituspoikaystävän. Sanoisin vaan kaikille, että moi, täs on Josh, eikä ne näkis sitä. Mä vaan näkisin. Ja sit mä aina kertoisin, mitä se Josh on taas tehnyt ja kuinka me tapeltiin ja oivoivoi. Mä tarvitsen niin kipeesti tappelukaveria. Voisin aloittaa heti tän Josh jutun.

Se on ihana, sellainen pitkä ja laiha poika, joka on 16-vuotias ja sillä on luonnostaan ihan tummanruskea tukka ja melkein mustat kulmakarvat ja ripset, eikä se edes halua värjätä tukkaansa. Sen hiukset on suht lyhyet, tuuheet ja ne ei oo koskaan rumasti pystyssä. Josh käyttää lähes aina mustia pillihousuja, jotka ulottuu vaan lanteille, ei yhtään pidemmälle. Ja sen lanneluut törröttää seksikkäästi. Joshin selkä on ihanan kaareva ja suora, ja se näyttää hyvältä mustassa kauluspaidassa (mutta vieläkin paremmalta, kun se kauluspaita on mun huoneen nurkassa rutussa...). Sen leukaluut ja solisluut näkyy tosi selvästi, niinkuin myös siipiluut. Mutta sen leuka on terävin ja ihanin ikinä.

Näin Joshin ekaa kertaa aika kauan sitten. Oli talvi. Mä istuin kahvilassa, keskustan reunalla yksin, ja se hymyili mulle tosi nätisti nurkkapöydästä, kun mä kirjoitin runoja pieneen, virheeseen lehtiööni. Mä hymyilin sille ujosti takaisin, ja tajusin, että hei, toi on se mun mies. Se joi mustaa kahvia - niin kuin mäkin - ja se oli jonkun vaalean pojan kanssa. Ensin mä ajattelin, että se on varmaan homo, mut ei se sitten ollutkaan.

Kun näin sen toisen kerran, talvi oli jo muuttunut lähes kokonaan kesään. Mä juoksin naapurin koirien kanssa metsässä, nauroin ja huusin ja juttelin niille koirille, kun näin Joshin tulevan mua kohti vähän matkan päässä. Se näytti tosi surulliselta tuijottaessaan maahan, mutta kun se kuuli mun nauravan ja juoksevan, se nosti katseensa ja hymyili taas sillä samalla, ihanalla hymyllään mulle. Hymyilin takaisin.

Yleensä kun näen uuden ihmisen ensimmäisiä kertoja, se on tosi hassua. Ekalla kerralla pidän tyyppiä outona, toisella kerralla vihaan sitä ja kolmannella kerralla tajuan tyypin olevan hiton hyvännäkönen ja tätä rataa. Joshin kanssa kaikki meni kuitenkin niin, että ekalla kerralla olin ihan et woooow, tosi hot, ja tokalla kerralla silleen et tosiaan hot ja kolmannella kerralla sitten...

Mä istuin yksin stadissa, niillä pikkuportailla Sitruunan vieressä, kun se istu mun viereen ja sanoi: "Saaks tähän istua?" Mä olin ihan hämilläni ja sanoin että tottakai saa - hieman ujosti kylläkin - ja sit tulikin hetkeks tosi hiljaista. Sitten Josh katto mua silmiin ja sanoi "Niin tota... Mä näin sut sielä kahvilassa kerran... ja kun sä ulkoilutit koirias... Mä tota ajattelin, et kolmas kerta toden sanoo ja ajattelin, et voisitko sä... tai siis saisinko mä sun numerosi?" sitten se punastu korvistaan ja mä kirjoitin sen käteen vihreällä tussilla numeroni ja alle nimen "Mirka" ja pienen sydämen. Poika sano mun nimen hiljaa ääneen, kuin miettien ja maistellen sitä, hymyili ja otti tussin mun kädestä.
"Saisinko... tai siis haluisitko sä mun?" Naurahdin pienesti ja ojensin ranteeni. Se kirjoitti nimensä ja numeronsa siihen. Josh, mä mietin mielessäni. Toi on mun.

Josh istui mun vieressä hetken, kunnes se nousi ylös ja kysyi: "Saanko mä halata sua?" Hymyilin sille ja vastasin, että jos se välttämättä tahtoo, niin toki. Me halattiin pitkään ja lämpimästi, ja Josh antoi pusun mun lyhyille hiuksille. Sitten se lähti kävelemään pois hymyillen, kädet suorina, mutta taskuissa ja katto vielä taakseen kerran. Hymyilin sille.

Joshilla oli hymykuopat. Mä rakastin niitä. Mulle oli aina ollut yks asia tosi ehdoton; jos näen jonkun uuden, kiinnostavan ihmisen, sen pitää tulla juttelemaan mulle vasta, kun ollaan nähty kolme kertaa. Tai siis kolmannella kerralla. Tai sitten mä teen sen, mutta poikien suhteessa yleensä ne saa tehdä alotteen jos on tekemässä.

Odotan vaan, että näkisin taas Joshia. Mä en ole mitenkään nätti tyttö, mä olen tosi poikamainen - ollu pienestä asti - mut Josh tosiaan oli nätti poika. Ehkä sitä vaan kiehtoo tyttöpojat, ei voi tietää. Vielä. Tai sit mä olen vaan pelinappula sen laudalla. Siit pitää vaan ottaa selvää.