Olen usein pelännyt
että katoat niinkuin unessani juuri ennen kuin
olisin saanut kaiken
aloittanut tarinan sen ainoan jota haluan kertoa.

Eilen oli upeaa. Ja Sepe on ihan upea. Tykkään sen kasvonpiirteistä kamalasti, sen silmistä ja siitä ärsyttävästä tavasta katsoa ihmisistä pois päin puhuessa. Tykkään sen äänestä, naurusta, älykkyydestä ja kropasta.

Oli kivaa valvoa koko yö Sepen kanssa Julialla. Poltettiin ja oltiin ihan vitun sekasin ja mmm...

Nyt istun yksin faijalla (tai onhan mulla kissat) ja juttelen Even kanssa. Tajuan taas, miten kivaa on jutella vanhoille kavereille. Silti mulla on tosi orpo ja yksinäinen olo.

Haluan, että joku ottaa mut nyt syliin ja kertoo mulle, miten tärkeä mä olen, miten paljon mä merkitsen ja miten se rakastaakaan mua. Kipu ehkä helpottaisi edes hetkeksi.


Joskus toivoin että tarttuisit kii.