Joojoo. Mulle käy aina näin, mut pakko oppii vaa kestää.

Sun pitää koittaa
pelkosi voittaa
vaikeudet ei sua lannistumaan saa.

Mr.x:llä on muija. Tai siis, ne on tuntenu vaan pari päivää, mut se tykkää siit tytöstä ja niil on juttua. HGC:ssäkin ne oli koko ajan keskenään ja tollee. Ihmettelin ihan sikana, kun kuulin siitä, ettei mua sattunu. Mun fiilikset ei muuttunu ollenkaa ja olin vaa sillee "aijaa." Mut heti kun pääsin himaan, meinasin romahtaa. Mä vaan oon päättäny, etten enää itke sen jätkän takii.

Se ei oo sen arvoinen.

Haluisin ampua sen vittuun mun elämästäni, mut se ei oo niin helppoo. Periaattees oon kasvanu niin kiinni siihen, ettei mitään rajaa ja periaattees taas inhoon sitä vitusti liikaa. Vaan sen takia, ettei siinä ole mitään vikaa. Tai no, se vika ettei se uskalla ottaa riskejä, mut se onki sit ainoo. Se on melkeen täydellinen, ja se täydellisyys satuttaa mua. Mä pelkään sitä täydellisyyttä.

Kyl mä joskus viel nään sen vajavaisuuden, sillä kukaan ei oo täydellinen. Mä vihaan sun silmiäsi, sitä yhtä katsetta, sun hymyäs ja nauruas, sun luonnettas, kaikkea sussa. Ja silti rakastan niitä asioita sussa eniten. Miten mä oon päästäny itteni taas tähän? Kymmenen kuukautta. Voi jestas.

Mul on niin paljon sanottavaa sulle, mut tiiän etten tuu sanoo sitä kaikkee koskaan. En tuu sanoo sulle enää koskaan mitään näihin tunteisiin liittyvää. Haluun unohtaa. Haluun vihata sua, ja haluun et sä vihaat mua.

Miks ihmiset vieläkin tulee sanoo mulle, että se tuijottaa mua? Mä en halua tietää.


Ps. Sain eilen aamulla epilepsiakohtauksen. seki viel.