Mä en näköjään saanut aikaiseksi sulkea tätä blogia. Eli siis, en pistäkään salasanasuojatuksi. Sori ku oon hankala taas vaihteeksi. Jos jota kuta niin vitusti kiinnostaa mun virheet, niin senkus haukkumaan.

Tänään oli paljon naurua -päivä. Repeilin koulutuksessa kun mietiskelin vanhoja mokia sen yhden suhteen ja istuin Rikulla kahvilla. Kävin mä Élallakin. Mua vaan inhottaa, kun eräs toinen ihminen, jonka nimeä en mainitse, tuijotti koko koulutuksen ajan. Mä tiedän että oon paska ja teen väärin, mut ainakin mä yritän. Eikä se tyyppi edes tunne mua, joten paha läheä tuomitsemaan. Kiitos kusipää.

Suhteeseen mä en ryhdy vielä pitkään aikaan. Mä en ole tarpeeks... kykeneväinen.

Huoh. Tuomas olis täyttäny eilen 21. Eipä ehtinyt.
Mun on paha olla.

Näin taas kuvia susta. Tuli jotenkin tosi huono fiilis, mä kuitenkin tunnen kaikkea vieläkin sua kohtaan. Sonja kysyi " haluatko sä sen tosissas takasin?" ja mä en osannut vastata. Tai oikeastaan mä osasin. Mä en ottais sua enää - ei huolta, et säkään mua - enkä mä muutenkaan tiedä mitä susta haluan. Susta on tullut mulle jonkinnäköinen pakkomielle, en tiedä miksi. Tai tiedän mä senkin. Mut satuttaisin sua joka tapauksessa.

Hajoan käsiin. Tuntuu pahalta tietää, ettei tässä ole enää ketään. Syy on täysin mun; satutan ihmisiä tahattomasti, enkä pysty olemaan suhteessa. Mua ahdistaa liikaa, mä en halua että kukaan pystyy satuttamaan mua. Siks mä en halua niiden näkevän kaikkea.

Mä en halua, että mulle käy vielä niin kuin viimeksi. Se on kamalaa. Kun ensin on huipulla, hymyä ei saa nukkuessaankaan pois, mukaan tulee täydellinen intohimo ja se muuttuu rakkaudeksi. Mutta sitten tulee virheitä virheiden perään, kaikki menee sekaisin, mä hajotan kaiken mihin kosken - tässä tapauksessa sut - ja sitten kaikki onkin ohi. Ei ole enää kuin se riittämättömyys, paha olo, kipu, ikävä, rakkaus ja liuta muita kamalia tunteita. Mä en kestä sitä hyvää oloa, tiedän että mä putoan kuitenkin.

Sä sait mut tuntemaan itseni mitättömäksi. Sä sait mut tuntemaan itseni muutenkin kaikin puolin pahaksi ja paskaksi, enkä yhtään ihmettelisi jos se olisi ollut sun tarkoitus tai tavoitekin. Joka tapauksessa mä voin sanoa, että sä onnistuit. Sä voitit mut. Enkä mä aio antaa kenenkään muun onnistua, vaikka mun pitäiskin.

Vaadin muilta paljon, aivan liikaa toisinaan, enkä ite tee mitään huonojen puolieni eteen. Suski sanoi eilen, että mä oon yksi vaikeimmista ihmisistä jonka se tietää. Sonja ja Éla sanoi samaa. Muuttuisin jos voisin, jos mulla olis itsekuria, itsehillintää, päättäväisyyttä ja kärsivällisyyttä. Mut mä olen vaan liian ylpeä, enkä osaa myöntää edes sitä itelleni.