Tänään on hyvä-paskapäivä.

Paskaa tässä päivässä on kaikki, paitsi yks asia: ostin Tuska 2008 kolmen päivän lipun! Paskaa on se, et joudun menee yksin. Kaikki on kyl menos sinne - kaikki - mut ne on sopinu jo hengaavansa keskenään. Vituttaa jäädä aina kakkoseks. Olisin muuten voinu kai mennä Élan ja Erikan ja noiden kaa, mut ku Eetukin on menossa niiden kanssa sinne, ja Eetun mukana Hanna. Éla sano ettei Eetu välttämättä halua mua niiden mukaan, tilanne vois olla vähän hassu, mut sitä vaan mietin et eihän sitä oo ennenkään mun olemassaoloni häirinnyt.

Jumalauta, siitä on yli puol vuotta, eikö se jo vois unohtaa? Ei siinä ollut mitään erityisen kaunista tai hienoa, mut se on asia jonka ei pitäis enää häiritä meitä kumpaakaan. Ja me ollaan puhuttu tästä jo monesti, eikä sitä oo häirinny asia muutenkaan. Mä oon Hannankin kanssa väleissä, et ongelma ei oo siinäkään. En mä tiedä mitä vittua se leikkii tai pelleilee, mut toi ei kyl oo muutenkaan ihan normaalia toi Eetun meno. Huoh. Miten mä aina onnistunkin olee se musta lammas joka pilaa kaiken? Pyh. Yleensä mä kyl oon aina messissä noissa kuvioissa. Nyt ne on vaan jotenki ruvennu olee tosi etäisiä.

Nyt päivän positiiviseen osaan: mä haluan ja aion unohtaa tän. Mä tajusin, et viimenen puol vuotta on mennyt vaan valittamiseen, perään itkemiseen, angstaamiseen ja ruikuttamiseen. Mitähän mä luulen sillä saavuttavani? En mä tiedä. Ehkä oon vähän hidas tai jotain, mut mä en anna yhen ihmisen tappaa mun elämää näin täysin. Oon säälittävä. Enkä mä edes ottais sitä takaisin enää vaikka saisinkin. Oon kyllä niin vitun urpo ettei mitään rajaa.

Nyt mä oikeesti lopetan tän murehtimisen. Tässä vaiheessa mun on päästettävä irti, aloitettava mun elämäni viimeistään nyt. Kauheen iso taakka vaan putos mun niskasta ja mun oli hyvä olla. Tän on toimittava. Okei, meillä oli ihanaa, mä en unohda sitä ikinä ja plää plää, mut siinä oli paskaakin. Ja se on mennyt, kaukainen ja vanha juttu, eikä mulla ole osaa eikä arpaa sen elämässä enää.

Tuntuu kumman hyvältä. Nyt mun elämää ei rajoita enää mikään muu kun ikä, eikä sekään oo pitkään este. Sit mä voin tehdä mitä vaan.

Mä olen ihminen, joka ei pysty olemaan paikallaan, joten tää mun lyhyt ikäni on ollu ihan tuskaa. Pienestä asti oon ollu hirveen levoton, en pysty edes nukkumaan pyörimättä, toisinaan en nuku hetkeäkään koko yönä. Oon aina asunut täällä, en ikinä muualla kuin Vuosaaressa. Vihdoin.

Pari vuotta ja mä voin mennä.

Love, you're news to me
you're a little bit more than i thought you'd be
a mole in my well-fed lawn
you're a nightmare beating the dawn.

Nyt mä voin oikeesti päästää irti. Sä olit vähän enemmän kun mä luulin, jätit vitusti sirpaleita jälkees, mut mä koitan lakasta ne kaikki pois. Tai, ehkä mä säästän yhden.