Kitka II tuli ja meni. Tykkäsin olla siellä, tutustuin vanhoihin
tuttuihin paremmin ja onnistuin omasta mielestäni omassa osuudessani
iltahartaudessa. Inhottaa vaan, kun Sara on niin perkeleen kova
pomottamaan, ettei sen päätä saa käännettyä. Sen lauseet alkaa tai
loppuu aina "mä haluuuuuuuuun!" -kommenttiin ja sen kanssa on hirveän
hankalaa tehdä ryhmätöitä. Se ei anna muiden ehdotuksille oikein tilaa,
mikä on mun mielestä tosi ärsyttävää.
Leikin taas fiksua:
"Kertokaa, keitä ootte ja minkä biisin vetäisitte karaokessa."
"Mä oon Mirka ja vetäisin varmaa Britneytä kun vedin sitä viimekskin... Siis karaokessa."
Oli
ihanaa pitää toista sylissä ja kuulla sen sanovan "älä mee vielä" ja
"kiitos". Tykkään sen ihanuudesta, kun se on niin lämmin ja suloinen
nalle, ei koskaan sano pahaa sanaa ja auttaa. Toisaalta, senkin pitäis
joskus puhua, mut kerran se on sen kunnolla tehnyt. Ainakin kerran.
Toinen kerta vois tehdä terää. Oon onnellinen, kun se on mun kaveri.
Ei
olis taaskaan huvittanu lähteä mihinkään, mut heinäkuun lopussa pääsen
Lohikseen takasin. Se on tosi kiva paikka, vaikka huoneet onkin ihan
hytin näkösiä ja tuntusia.
Mä haluaisin vaan että mua
arvostettais, vaikka enhän mä anna ihmisille mahdollisuutta siihen kun
käyttäydyn miten käyttäydyn. Katoin äsken yhtä ohjelmaa, jossa yks
länkkärimies iski silmänsä neiti-ihmiseen, joka tuli käymään
maatilalla. Se mies teki tosi ihanasti sille naiselle, puhui sille
kauniisti ja silleen. Mietin, että olis kiva jos joku kohtelisi mua
joskus noin...
Toisaalta taas haluisin kohdella jotakuta noin.
En oo koskaan tehnyt ketään onnelliseks tolla tavalla. Välillä tuntuu,
etten mitenkää. Jos mä ja se joku vaan arvostettais toisiamme ja
itsejämme, asiat vois olla nättejä.
Inhottaa. Mulla on ihan
horo olo, ku vaa hoitelen miehiä ja naisia ja pelaan ihmisillä, vaikka
oikeasti haluaisin lopettaa sen. Enkä mä tiedä enää siitä
ihastumisestakaan. Nykyään mä vaan ihastun joka päivä eri ihmiseen ja
kuvittelen aiheuttavani itselleni sydänsuruja - joita siis kai jotenkin
alitajuisesti ajan takaa - mut mistään ei tule mitään. Se viime entryn
ihastus on mietityttäny mua viime aikoina. Ehkä se ei ole mitään
sellasta, se ihminen vaan vois olla se, joka arvostais mua. En mä kyllä
sitten tiedä, voin mä olla väärässäkin, mutta äh.
Mulla on joku ihmissuhdekriisi. Oon angstinen teinikana joka haluaa kaikkea muttei tee asioiden eteen mitään, hahahaa. Vitut.
Jotenkin
tosi outoa oikeasti olla näin helvetin lutka. Kun miettii samaa aikaa,
ettei tän näköisenä ja silti ajattelee että ehkä kuitenkin. Ja sit
kaikki menee päin vittua. Aiheutan ihmisille kauheesti pahoja asioita
kun vaan ajattelen itseäni. Hajotan pääni miettimällä, miten voisin
tehdä parannuksen, mut seuraavana päivänä oon jo unohtanut, mitä mun
pitikään parantaa käytöksessäni.
Musta tuntuu että oon lepakko. Se vappu sai mun olon vaan varmemmaksi siitä.
Se oli ihan kamalaa.
Oon
taas päätyny miettimään sitä Orivettä. Kyllä mä sinne - tottakai! - oon
edelleen ihan innoissani menossa, mut en vaan tiedä mitä siitä tulee.
Saan joka tapauksessa kuunnella hirveetä vittuilia päivästä toiseen
eikä mua koskaan jätetä rauhaan, mut mä kuvittelen olevani sen verran
itsepäinen jääräpää että pärjään siel. Enkä mä uskalla luovuttaa, joten
jos mä nyt koskaan pääsen siihen kouluun, mä en tosiaankaan lopeta
kesken vaikka haluisin kuinka paljon. Sit mä olisin todellinen
luovuttaja itelleni ja oon liian ylpee hyväksymään sellasta.
Tää
mun seksuaalisuusongelma on paisunu ihan mielettömäksi. Vaikka mä
kuinka haluaisin, mä en uskalla vieläkään. Teen kyllä kaiken sen toisen
ihmisen hyväks, mut mä en suostu ite olemaan se, jota pidetään hyvänä.
Mitämitämitä vittua mä teen?
Suhteet ei toimi näin, vaikka en mä
sellaista haluakaan. Voi vittu, nykyään ainoa asia josta mä puhun on
tämä. Lopetan nyt tän entryn, en kestä enää.
tiistai, 13. toukokuu 2008
Kommentit