miten vitussa mulle käy näin aina?

inhoon tätä paskaa. miks asiat ei voi vaan muuttuu? porukka selittää, et jos yrittää tarpeeks, kaikki järjestyy ajallaan ja on kohta jo hyvin, mut miks mulle ei käy niin? "ja tää musta lista jatkuu, jatkuu, jatkuu vaan..." ihan vitun oikeesti, samat ongelmat jatkuu vuodest vitun toiseen, mietin samoja murheita jo viis vuotta sit ja oon vasta näin saatanan kakara. ongelmii tulee koko ajan vaan lisää ja lisää ja vaan pienimmistä pääsee eroon. myöhemmin niist tulee uusii ongelmii.

ehjä perhe on vaan kuvitelma kaukaisuudessa, vaikken edes osaa kuvitella sellasta. päihteet tekee asiat vaikeemmiks kun ne on ja ihmisten ymmärrys on helvetin kieroutunu. myös se, et oon vähän ku Alice, saa mut voimaan pahoin. sillä on Dana-alttari ja ihmisen kokonen kuva siitä, se ajattelee sitä joka sekunti, se vetää sen takia mielialalääkkeitä ja sekoaa ihan huolella sen naisen takia. mullakin se on aina sama vitun nainen.

kumpaa rankasen suuta vai tunteit,
ku mä en osaa puhuu
mä osaan vaan puskee.
mä en muka osaa sanoo r****,
en osaakkaan, otan sen takas
se on niin ruma sana,
et vaik kuin humalas tuut vastaan mua,
ni mä nielen sen alas.
oonks mä katkera kallellaan?
kai mä kaipasin varmempaa,
mun aivot on tallella
ja annan aivojen aisteja valmentaa,
jos mä en nää sua, haista sua,
kuule sua, en voi r******* s**.
kukka mä annan sun lakastua,
tapan sut mun sydämmest en kaipaa sua.

vittu ku se olis noin helppoo. koko elämä sekasin, kaikki tärkeet jättää mut aina sillon kun mulla on vaikeeta mut kyl niitä pitää auttaa aina niin saatanan vitusti liikaa, niin, ettei itekään kestä enää. tykkään auttaa muita, mut missä mun apu on? en mä kestä yksin, en, vaikka kuinka esitän. teinipissis-skeidaa. taas.

mun pitää olla kiveä, marmoria, enkä silti riitä kellekään.