no viikon sitä onnellisuutta sit saatana kestiki. eikä pidempään voi, tietenkää.

maailma on ihan vitun paska ! katottii antin kaa sinkkuelämää tänää ja vaik se oli ihan jees, tuli vaa vitun paska olo. mä en koskaa tuu riittää vittu kenellekää enkä koskaa tuu olee kellekää tarpeeks. mun ei kannata koskaa enää ihastuu tai rakastuu, koska en riitä sille toiselle kuitenkaa tai oo sille tarpeeks hyvä. jos en riitä itelleni ikinä - ainakaa riittäny viimesee viiteen vuoteen - ni miten voin olla jolleki muulle joskus jotain?

ja mutsi ei tajuu, ei sit nii mitää. vieläkään. must tuntuu et mä oon valittanu tästäki aiheesta joku satatuhattavuotta, vähintään parin kolmen neljän vuoden päivät. mua ärsyttää. kun sanon sille, et päpsy ei oo auttanu yhtää mihinkää, ni se vastaa et ootko ihan varma, kai se nyt jotenki on auttanu. mutku ei vittu ole, onko vaikeeta ymmärtää? OK, susannaki oli joskus nuori teini, mut sen on paha sanoo mitään ku se ei tiiä, millasta on olla tällä hetkellä nuori, ei kakskytvuotta sitte ! se ei todellakaan tiedä, millasta on olla mä ja NYT, niinku mäkään en tiedä millasta oli olla se ja sillon. ja joo, mutsi tietää paljon enemmän asioita ku mä, mut sekään ei tarkota sitä, et se sais kohdella mua ihan miten sattuu ja loukkaantuu, jos mä teen joskus jotain väärin.

oikeestaan mä teen koko ajan jotain väärin. mä en onnistu missään. mä haukun mutsii ihan vitun koko ajan kaikesta, vaik oikeesti kaikki syy on mussa. mähän se tässä oon ollu paska lapsi, mä tässä oon kädetön apina enkä saatana osaa tehä mitään niin, et joku olis joskus johonki mun tekemään tyytyväinen. enhän mä oikeestaan mitään muuta tee ku lusmuile kolkalla, vedä viinaa ja huumeita ja riko lakii. en mä muista tehneeni mitään muuta yli vuoteen.

että mustahan tää kaikki johtuu. MILLANEN JUMALA LUO NÄIN PASKAN IHMISEN MAAILMAAN? siksikö mä oon olemassa, et kaikki muut vois oppii mun virheistä? ei todellakaan oo kaunista olla sijaiskärsijän roolissa. vittu mä vihaan tätä vitun maailmaa ja vittu että mä vaan haluun päästä hengestäni. millon mä oon tehny jollekin jotain hyvää? ei kuulkaas ihan heti tuu mieleen. ja sit ku yritän auttaa jotakuta, tyrin senki. en todellakaan osaa ees auttaa muita. mä en vittu osaa yhtään mitään.

mussa ei oo mitään, mikä viittais täydellisyyteen yhtään millään tavalla. mä en kestä tällast paskaa, jollei loppupeleis tai edes tällä hetkellä oo mitään merkitystä. millään ei oo.

mul ei oo ees kunnon kavereita. en osaa nimetä yhtään frendii, joka osais selittää mulle yhtään mitään. oikeestaan mä en ees oo oikeutettu kunnon frendeihin, koska oon ite niin vitun saamaton paska.

tälläkään paskapostauksella ei oo mitään merkitystä. tätä ei edes luultavasti kukaan lue. ja jos lukeekin, ni ei välitä. tää ei merkitse kenellekään tän lukeneelle mitään, ja jos merkitseekin, ni vaan ihan vitunmoista kasaa teiniangstia, "joka menee ohi heti kun mä vähän kasvan." just nii.

maailma on vitun kaunis.


"mä nojaan taaksepäin, nostan jalat ylös.
mä oon niin saanu tarpeekseni mun työst.
en ajattele mitään, tuijotan tyhjyyttä
voi herranjumala tätä ihmisen tyhmyyttä.
aina hirvee kiire, kukaan ei tiedä et minne,
levottumuus on tääl määräävä luonteenpiirre.
eiks otettais tänään vaan iisisti?
se olis jotenki vaan niin vitun siistii.
mutta eletään pikaruoka-yhteiskunnassa,
haluun pysäyttää hyvät ajat,
niinku perheen yhteiskuvassa.
mä haluun seittemän ruokalajin illallisen,
vapautuksen oravanpyörästä,
sellasen virallisen, kyl sä tiedät.
no onko liikaa vaadittu,
vai eiks täällä ole vielä tarpeeksi maallista haalittu?
tänään ei kiinnosta, jos ei suakaan, nähdään mun luona.
eletään ja ei anneta toisten kuolla."


mun kaverit varmaan antais mun kuolla ihan ilman mitään paniikkia mut ihan hyvä niin.
ei tääl kellään muullakaan mee hyvin.